WTF Designin tarina

Autossa Raahe–Oulu-välillä, parkkipaikoilla, tuulikaapeissa, koulutuksissa, huoltoasemilla salamyhkäisissä aamukuuden tapaamisissa... Muun muassa näissä paikoissa laitettiin alulle aikoinaan tarina, jonka päähenkilö täytti vastikään kymmenen vuotta. Kyseessä on tietenkin kukapa – tai mikäpä – muu kuin WTF Design!

Jäärä – ja ylpeä siitä!

Parhaillaan on käynnissä valtakunnalliset Yrittäjäpäivät Joensuussa, ja menossa mukana on tietenkin myös WTF Designin yhdistysaktiivi yrittäjä. Vuoden kohokohdan kunniaksi julkaisemme erään vuosien takaisen ja suosituimman blogimme tuotuna tähän päivään, ja ajatushan juontaa juurensa mihinpä muuallekaan kuin yrittäjäpäiviin!

Tiedottajan tilinpäätös

Kahdeksan vuotta sitten näihin aikoihin minua jännitti. Olin lupautunut ehdokkaaksi Raahen Yrittäjien hallitukseen – minä, keltanokkayrittäjä, jolla oli yrittäjäuraa takana vasta vuoden verran. Kävin tutustelemassa porukkaan vähän ennakkoon: Hiihtomajalla oli hyvä jutustella makkaranpaiston lomassa, ja samalla pohtia, löytyisikö tästä se minun uusi verkostoni. Uutena tai vanhanakaan yrittäjänä verkostoja kun ei voi olla liikaa.

Meidän yrityksen tarina

Parhaillaan eletään yrittäjyysviikkoa, jonka myötä on ollut monenlaista tapahtumaa ja tempausta ympäri Suomea. WTF Designin yrittäjänä olen viettänyt juhlaviikkoa parhaissa merkeissä, eli töitä tehden. Opiskelijatapaamisen myötä intouduin muistelemaan WTF Designin alkumetrejä, tässä hieman nostalgiaa niiltä ajoilta teillekin!

Back to the basics - Markkinoinnin alkeet

Markkinointikeinoja on tänä päivänä todella paljon ja uusia tulee jatkuvasti. On sosiaalisen median kanavia, sisältömarkkinointia, hakukonemainontaa – perinteisiä sähköisiä ja painettuja viestintäkanavia unohtamatta. Jos mahdollisuuksia on jopa liiaksi asti, voivat ne aiheuttaa päänvaivaa, jos ei ole ihan varma, missä kaikessa pitäisi olla mukana.

Koska olen yrittäjä...

…, tiedän, että sinappipullosta haju ei lähde pesemälläkään ja että vessan peilin kautta saa kaverin kanssa hauskimmat selfiet. Koska olen yrittäjä, tiedän sadan metrin tarkkuudella välimatkat kotoa lähiympäristöön – kiitos juoksukoulun elvyttämän juoksuharrastuksen ja iPhonessa lenkkien pituuksia laskevan RunKeeper-sovelluksen. Tiedän myös, mitä tarkoittaa tj:n some-jumppa, tykkäämistalous tai rusinat business-pullassa.

Tilaa uutiskirje!

Uutiskirjeessämme saat muutaman kerran vuodessa arkea helpottavia vinkkejä markkinointiviestintään, ja samalla pysyt perillä WTF Designin kuulumisista!