Blogi: Viisi vinkkiä


Markkinoinnin perusteet pähkinänkuoressa: viisi vinkkiä

Markkinointi on toimenpide, jolla yritykset ja organisaatiot pyrkivät edistämään tuotteiden tai palveluiden myyntiä. Pelkkä tuotteen tai palvelun olemassaolo ei ole vielä mikään syy ostaa, vaan ostoprosessi lähtee useimmiten tarpeesta. Toki poikkeuksiakin on, kuten trendit tai brändimielikuva, joiden liittäminen omaan lifestyleen lähtee tarpeen sijaan useimmiten halusta. Myös henkilöbrändillä on markkinoinnissa oma roolinsa. Tässä blogikirjoituksessa käydään läpi muutamia yleisimpiä markkinoinnin perusasioita, joita markkinoinnissa kannattaa huomioida. 

Näin selviät etätyöstä – viisi vinkkiä

Etätyökalut on napattu yhtäkkiä tehokäyttöön, vaikka tuntuu, että Suomessa suhtauduttiin siihen vielä jokin viikko sitten ihan toisin. Meidät on nyt ajettu siihen ympäristöön, missä monet oikeasti tahtoisivatkin työskennellä: kotiin tai muutoin out-of-office-tilaan. Muutos on monille iso, sillä kaikki eivät ole tottuneet etätyöskentelyyn. Jotkut pitävät etätyötä haastavana kun taas toisille se on varsinaista luksusta, tai jopa sitä normiarkea.

Viisi vinkkiä brändiviestintään

​​​​​​​Brändiviestinnän tarkoitus on strategisesti kasvattaa tunnettuutta omasta brändistä. Kyse voi olla tuotteista, palveluista, yrityksestä ja muista sen taustalta löytyvistä tekijöistä, vaikkapa yrityksen toimintaa ohjaavista arvoista. Viestitäänpä brändistä sitten www-sivuilla, somessa tai missä tahansa muualla, on tavoitteet hyvä olla kirkkaana mielessä. Kirjasimme tähän blogitekstiin viisi käytännön vinkkiä brändistä viestimiseen ja tunnettuuden kasvattamiseen.

CTA suomeksi ja viisi käytännön vinkkiä

CTA eli Call-To-Action tarkoittaa kehotusta, joka ohjaa käyttäjää tekemään halutun toiminnon. Ne ovat usein painikkeita www-sivuilla, kuten “Tilaa uutiskirje”, “Lisää ostoskoriin” tai “Lue lisää”. CTA voi olla myös lomake, banneri tai muu elementti joka odottaa kävijän klikkausta. Markkinointikielellä sanottuna CTA on osa verkkosivujen konversio-optimointia.

Viisi täsmävinkkiä sisällöntuotantoon

Oli kyse nettisivuista, uutiskirjeistä, esitteistä tai sosiaalisen median tuotannosta, kirjoitettu kieli ja teksti ovat suora ikkuna yrityksen ja organisaation sisään ja siten olennainen osa myös brändiviestinnässä.