To do. To do. To do, to do, to do, to do, to dooooo...

Nauroimme töissä Pink Panther -meemille, jossa tunnaria laulettiin sanoilla To Do. Työlista-addikteina osaamme arvostaa niihin liittyvää huumoria. Koska ihminen on kummallinen olento, niin nauruhermoja kutkutti vielä erityisesti tieto tämän viikon To Do -listasta, joka oli erityisen pitkä ja sisälsi ainakin yhden suurtyön tehtynä supertiukassa aikataulussa.

To_do2.JPG


Joskus ihmiset yllättyvät kuullessaan, että meillä on useiden eri asiakkaiden projekteja käynnissä yhtä aikaa. Emme tee siis yhtä projektia alusta loppuun ja aloita sitten seuraavaa, vaan käynnissä on koko ajan useita töitä. Se mikä on herkullisinta monen projektin samanaikaisuudessa, on niiden eri vaiheet. Yhtä isoa kokonaisuutta nettisivuineen, somesuunnitelmineen, väreineen ja fontteineen työstetään alitajunnassa samalla, kun toiseen projektiin piirretään koneella karttaa jonka jälkeen hypätään kamera kaulassa kolmannelle asiakkaalle kuvaamaan somekuvia. Sillä aikaa neljännelle asiakkaalle on tullut käännöstoimistolta valmis teksti joka aletaan istuttamaan markkinointimateriaaleihin, jotka pitää olla painossa jo tunnin kuluttua. Aikataulut ovat tiukat ja usein myös ehdottomat, koska yksi myöhästyminen vaikuttaa toiseen, joka vaikuttaa kolmanteen, ja sitten dominoefekti onkin valmis.

Tämä ala vaatii hyvää paineensietokykyä ja yrittäjämäistä asennetta. Töitä tehdään silloin kun niitä on, ja ne hoidetaan vaikka yöllä. Tätä kirjoittaessa teimme töitä asiakkaan sekä alihankkijan kanssa viime yönä vielä klo 23, jotta kaikki tarpeellinen oli painossa pika-aikataululla aamulla klo 8. Venytään silloin kun sitä tarvitaan.

Eikä me valiteta! Itsensä ja haasteiden voittaminen tuntuu niin hyvältä. Kun asiakas vielä kehuu työn jälkeä, olo on kuin mairealla kissalla. Samalla ”hyvän fiiliksen pankkiin” tulee lisää tarmoa ja asennetta, jolla voi edistää muita projekteja. 

Vaikka projekteja on käynnissä monta yhtä aikaa, niin silti kaikki ovat meille yhtä tärkeitä ja mitään ei jätetä roikkumaan. Joskus (mutta harvoin) voi olla tilanne, että kun pyydetään taikomaan nopeasti jotain, niin emme siihen samalla sekunnilla kykene, koska voimme olla kumisaappaat jalassa metsässä kuvaamassa, alihankkijan kanssa puhelimessa, piirtämässä käsin karttaa tai vaikka maalaamassa asiakkaalle katumaalauksia. 

Lupaamme kuitenkin reagoida yhteydenottopyyntöön, ja aika usein teemme jopa ne toivotut taiatkin. 

 

sanna Sanna Paakkonen

Master of WTF Design, brändinrakentaja, perustajaosakas

Tutustu kirjoittajaan

Mainostoimistoelämää
sanna

Sanna Paakkonen

Master of WTF Design, brändinrakentaja, perustajaosakas

sanna@wtfdesign.fi

Aiheet:

Mainostoimistoelämää

Jaa somessa: