Tiedottajan tilinpäätös

22.9.2017
Kahdeksan vuotta sitten näihin aikoihin minua jännitti. Olin lupautunut ehdokkaaksi Raahen Yrittäjien hallitukseen – minä, keltanokkayrittäjä, jolla oli yrittäjäuraa takana vasta vuoden verran. Kävin tutustelemassa porukkaan vähän ennakkoon: Hiihtomajalla oli hyvä jutustella makkaranpaiston lomassa, ja samalla pohtia, löytyisikö tästä se minun uusi verkostoni. Uutena tai vanhanakaan yrittäjänä verkostoja kun ei voi olla liikaa.

WTF_Design_tiedottajan_tilinpaatos.jpg


Olihan siinä jännityksessä pitelemistä, kun yhdistyksen virallisen vuosikokouksen aika koitti. Sain kuitenkin luottamusta osakseni ja minut valittiin mukaan hallitukseen vuoden 2010 alusta lähtien. Puheenjohtajana oli tuohon aikaan Miilukankaan Jussi, jonka kanssa oli helppoa päästä mukaan sekä porukkaan että toimintaan, ja hahmottaa kokonaisuuskäsitys siitä, mikä on paikallisyhdistyksen rooli suhteessa alueelliseen ja valtakunnalliseen yhdistystoimintaan. Se ei nimittäin ollut ainakaan tälle aloittelijalle mikään itsestäänselvyys.

 

Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista. Tiedottajan pestin hoitamisen lisäksi toiminut yhdistyksen kaikissa mahdollisissa toimikunnissa, edustanut Raahea Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien viestintävaliokunnassa, touhunnut seutukunnallisten yrittäjäjuhlien eteen ja paljon, paljon muuta. Olen ollut mukana viemässä yhdistyksen viestintää voimakkaammin verkkoon ja someen. Olen kirjoittanut kolumneja Raahen Seutuun ja blogannut Suomen Yrittäjien verkkolehteen. Välillä olen lähettänyt pariakin uutiskirjettä viikossa kaiken muun touhun ohella, toisinaan on taas riittänyt satunnainen tiedottaminen silloin tällöin. Vuosittaisia kohokohtia ovat olleet seutukunnalliset yrittäjäjuhlat sekä valtakunnalliset Yrittäjäpäivät, johon on lähdetty ison porukan voimin viemään eteenpäin positiivista kaupunkikuvaa Raahesta. Parasta hallitustoiminnassa on ollut kuitenkin se me-henki, joka on ollut läsnä ihan arkisissakin asioissa: postitustalkoissa, tapahtumajärjestelyissä tai vaikkapa siinä halauskierroksessa, jolla hallituksen kokoukset aina aloitetaan.

 

Kahdeksan vuoden aikana tämän keltanokan uudesta verkostosta tuli Se Mun Oma Porukka. Se, jonka vuoksi olin valmis uhraamaan yrittäjän vähäistä vapaa-aikaa. Porukasta löytyi myös monta niin samanhenkistä ihmistä, että saan kutsua heitä tänä päivänä ystävikseni. Sanomattakin siis selvää, että tämän tiedottajan tilinpäätös viimeiseltä kahdeksalta vuodelta on voimakkaasti plusmerkkinen!

 

Nyt on kuitenkin minun aika sanoa Kiitos ja poistua takavasemmalle. Tämän syksyn jälkeen jään hallitustoiminnasta pois ja keskityn täysipainoisesti oman yrityksen pyörittämiseen ja kehittämiseen. Tapahtumissahan me tavataan edelleen, niistä en varmaan malttaisi jäädä pois kulumallakaan! 10.10.2017 valitaan Raahen Yrittäjille uusi hallitus vuodesta 2018 eteenpäin, ja siitä porukasta valitaan luonnollisesti myös uusi tiedottaja. Tehdään siis hyviä ehdotuksia ja valintoja kokouksessa, uusia innokkaita tekijöitä mahtuu kyllä mukaan! Olisitko se vaikka sinä?

 

Kiitos sinulle, kun olet lukenut tarinointiani kahdeksan vuoden ajan. Kiitos kaikista kannustavista sanoista, luetuista uutiskirjeistä ja tiedotteista, tykätyistä Facebook- tai Instagram-päivityksistä, klikatuista linkeistä ja kaikesta muusta. Ja kiitos Eija siitä Harlequinista, sillä sain pääkoppaan kaivatun huilaustauon.

 

Enää ei muuten jännitä.

 

t. Sanna

 

Kirjoitus on julkaistu Raahen Yrittäjien jäsentiedotteessa 2/2017.

Sanna_Paakkonen.png

Sanna Paakkonen

Yrittäjä, Master of WTF Design
sanna@wtfdesign.fi, 0440 265 210

    

Tilaa uutiskirje!

Uutiskirjeessämme saat muutaman kerran vuodessa arkea helpottavia vinkkejä markkinointiviestintään, ja samalla pysyt perillä WTF Designin kuulumisista!