WTF Design rakentaa RAOS Project Oy:n brändi-ilmeen

6.11.2015
Hanhikiven ydinvoimalaitostoimittajan RAOS Project Oy:n ulkoisen ilmeen suunnittelijaksi on valittu raahelainen WTF Design Oy. Sanomalehti Raahen Seutu uutisoi asiasta 4.11.2015.

Yrittäjä Sanna Paakkonen on saamastaan tehtävästä hyvin innostunut. 

– Hienoa, ihan mieletöntä, huikeaa. Kaikki tekemäni työt ovat suosituksia osaamisestani, joten kaikella tähän asti tekemälläni on ollut merkitystä, että he päätyivät yhteistyöhön minun kanssani, Paakkonen sanoo. 

Tehtävä ei ole aivan pieni. Yhtiöllä ei ole vielä minkäänlaista viestintämateriaalia käytössään eikä minkäänlaista ilmettä, jolla markkinoida itseään. Ensimmäisten asioiden joukossa on tarkoitus saada nettisivut pystyyn mahdollisimman pian ja rinnan kaikki muu materiaali. 

Työ on alkanut yhtiön viestintävastaavan Outi Pelkosen kanssa ja edennyt kuin kivijalkaa valaen. Kartoitetaan toiveita ja tarpeita. 

– Nyt ollaan kotiläksyvaiheessa, jossa perehdyn asiakkaaseen. Käymme yhdessä läpi yhtiön pääviestejä, mielikuvatavoitteita ja arvoja. Nyt kun mukana on ulkomaalaistaustainen toimija, on mietittävä myös kulttuurierojen vaikutusta esimerkiksi värien symboliikkaan. 

Yhtiön brändi-ilmeen luominen alkaa värien, kuvamaailman ja logon suunnittelulla ja fonttien valinnoilla. Niiden päälle rakennetaan kaikkea muuta tarvittavaa viestintävälinettä. 

Aikataulu on tiukka. Valmista pitäisi olla joulukuun alussa. 

Paakkosen näkemys on, että yrittäjä on se, joka venyy ja asiakas määrittelee aikataulun.

 

– Suunnittelun on mentävä niin, että asiakas antaa tietyt reunaehdot. Muutenhan se on hakuammuntaa. Työlle on määriteltävä tietyt tavoitteet, jotka eivät kuitenkaan kahlitse luovaa työtä. Kaikki ohjeistus ohjaa työtäni.

 

Erityiseksi tämän työn tekee kokonaisuuden koko. Paakkonen sanoo nauttivansa, kun saa ottaa itsestään paljon irti. Työ sisältää perussuunnittelua yritysilmeeseen, mutta myös sähköisiin viestintävälineisiin, kuten verkkosivujen käyttöliittymään ja tekniikkaan. 

– On mietittävä alusta asti miten eri osa-alueet vaikuttavat toisiinsa ja toimivat keskenään. 

Yhteistyö Pelkosen kanssa on sujunut helposti. Yleensä Paakkonen aloittaa työn uuden asiakkaan kanssa melkoisella kysymyspatteristolla, mutta Pelkonen yllätti kertomalla asiat ilman, että mitään tarvitsi kysyä.

– Kielemme oli heti yhteinen. Asiakas oli viimeistä piirtoa myöten miettinyt mitä haluaa.

 

(Yllä oleva juttu on julkaistu Raahen Seudussa 4.11.2015, toimittajana Sari Jaatinen)

 

Sanna_Salo.png

Sanna Salo

Yhteisömanageri
sanna.salo@wtfdesign.fi

    

Tilaa uutiskirje!

Uutiskirjeessämme saat muutaman kerran vuodessa arkea helpottavia vinkkejä markkinointiviestintään, ja samalla pysyt perillä WTF Designin kuulumisista!