Facebook-persoonat

2.2.2012
Tällä viikolla osallistuimme Raahen Seudun Yrittäjien järjestämään Facebook-koulutukseen, joka sai niin suuren suosion, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Osa koulutettavista oli Facebook-konkareita, osa taas ei ollut koskaan käyttänyt sitä.

Vaikka yritykset ovat nyt innoissaan valloittamassa Facebookia, se on edelleen ennen muuta henkilökohtainen media, jossa ollaan yksityishenkilöinä. Käyttäjistä voi kuoriutua erilaisia äärityyppejä, joita kieli poskessa voi luokitella vaikkapa seuraavasti:

Meuhkaajat

Ottavat kierroksia joka asiasta. Liian kova pakkanen tai sääilmiöt ylipäänsä aiheuttavat meuhkausta. Päivänpolttavat uutiset saavat myös tunteet kuumenemaan. Heiltä voi lukea pitkiä statuspäivityksiä, joten he ovat varmasti tyytyväisiä, ettei Facebook enää rajoita avautumisten merkkimääriä. Välillä meuhkaajat valittavat, ettei Facebookissa ole mitään järkeä ja uhkaavat lähteä sieltä pois. Jos he lähtevät, he palaavat viikon päästä.

Yliavoimet

Selittävät henkilökohtaiset asiansa vähän liian yksityiskohtaisesti. Kertovat kaiken deittisuunnitelmista ja ruumiintoiminnoista lähtien. Päivityksiä lukiessa iskee väillä myötähäpeä. Tekee mieli piilottaa kyseisen käyttäjän päivitykset. Joskus heille saattaa ystävällinen FB-kaveri kommentoidakin, ettei ihan kaikkea kannata kertoa. Kannattaisi kenties ottaa vinkistä vaarin.

Stalkkerit

Stalkkerit lukevat aktiivisesti kavereidensa päivityksiä ja tietävät muista ihmisistä kaiken, mutta eivät koskaan kerro itsestään mitään. He voivat kyllä jakaa muiden kuulumisia face-to-face. Itse kuulumme tähän ryhmään. Se johtuu siitä, että kavereina on sekä oikeita ystäviä, epämääräisiä tuttavia, asiakkaita että entisiä työkavereita.

Elämäntapavinkujat

Väsyttää, ahistaa, vituttaa, tuulee, rahat on loppu. Elämäntapavinkujilla on aina joku vaiva tai jokin ärsyttää. Suosittelemme hankkimaan lääkityksen tai edes tosi vahvan vitamiinin. Elämäntapavinkujat tunnetaan myös koliikkiaikuisina, jotka valittavat koko ajan siitä, että kaikki kanssaeläjät ovat tyhmiä eivätkä tee mitään maailmanmenolle.

Wannabe-poliitikot

Wannabe-poliitikot ovat erikoistuneet kommentoimaan poliittisen elämän käänteitä. He haluavat jakaa näkemyksiään, mutta eivät usein itse ole valmiita aktiivipolitiikkaan. He jakavat linkkejä poliittisiin uutisiin.

Tiedottajat

Tiedottajat jakavat linkkejä. Kaikesta. Jatkuvasti. Yötä päivää. He voivat myös kommentoida linkkejä, mutta pääasiallinen työ on jakaa niitä.

 

Sanna_Salo.png

Sanna Salo

Yhteisömanageri
sanna.salo@wtfdesign.fi

    

Tagit
Kolumni

Tilaa uutiskirje!

Uutiskirjeessämme saat muutaman kerran vuodessa arkea helpottavia vinkkejä markkinointiviestintään, ja samalla pysyt perillä WTF Designin kuulumisista!